Kylläpäs taas lipsahti aikaa siitä kun viimeksi kirjoitin. Olin kyllä tosissani aikonut kirjoittaa useammin, tämä vain nyt jotenkin pääsi tapahtumaan.

Koti näyttää kodilta, viimeinkin. Muuttaminen on ehkä eräs maailman stressaavimmista asioista, tulipa taas huomattua. Minä, joka olen aina kärsimätön, en voi sietää sitä että tavarat makaavat laatikoissa monta päivää ilman "omaa paikkaa". Kaiken pitäisi olla kunnossa nyt, heti, simsalabim! Jos saan päähäni tehdä jotain, teen sen heti, enkä ymmärrä ihmisiä jotka päätöksen jälkeen kuhnailevat päivätolkulla.

Ei se sitä työn määrää vähennä vaikka työtä kuinka lykkäisi.

Isäntä lähti juuri viemään naperoita mummolaan, ja äidillä on jo ikävä. Olin jo melkein peruuttamassa iltamenoa ("mä haluan olla lasten kanssa kotona, byää") kun totesin että leuka pystyyn, on mukava käydä vähän tuulettelemassa pölyjä välillä.

Sydämessä jäytää silti ikävä.