Nyt se tapahtuu. Hän lähtee pidemmälle reissulle ja minä joudun oikeasti olemaan kotona yksin lasten kanssa!

Kannatan sydämestäni hänen uraansa, mutta miksi - oi miksi? - meiltä vaimoilta ei koskaan kysytä?

Miksi kysyttäisiin? Kysehän on kuitenkin hänen urastaan, ei minun. Hänen unelmastaan, ei minun. Toki minäkin unelmoin siitä että hän menestyy omassa ammatissaan, mutta miksi hemmetissä siihen unelmaan aina sisältyy tämä selän takaa tuleva pisto? En voi toivoa menestystä hänelle toivomatta samalla lisää yksinäisiä viikkoja itselleni. Ja lapsille.

Sydänhän tässä särkyy.