Vaihdoin aikani kuluksi taas käyttäjäkuvaa. Pääsinpähän käyttämään kuvankäsittelyohjelmaa pitkästä aikaa.
Unenpuute voi ajaa ihmisen hulluksi. Toivottavasti minulle ei käy
niin... Papuusi on uskomattoman vaativa pieni lapsi. Tuntuu ettei hän
kestä sekunninkaan eroa äidistä, eikä sellaista yhdenkään äidin hermot
kovin kauaa kestä.
Esikoinen katseli kiltisti maailmaa sitteristä jos halusin vähän tehdä
kotitöitä tai ylipäänsä mitä tahansa. Tämä sankari herää heti jos
lasken hänet sängylle, sohvalle, sitteriin tai ylipäänsä mihin vain
pois käsistäni, oli hän sitten miten sikeässä unessa tahansa. Ei ehkä
ihan joka kerta, mutta tarpeeksi usein, että tulee epätoivoinen olo.
Olen koittanut liinaa ja reppua, eikä kumpikaan tunnu oikein toimivan.
Niiden kanssa työskentely on kuitenkin aika rajallista (selkäpuolelle
en uskalla vauvaa sitoa). Papuusikaan ei tunnu oikein aina tykkäävän
niistä. Olo on todella avuton kun toisinaan hän nukahtaa oitis kun
pääsee rinnalle "roikkumaan", toisinaan taas aloittaa sydänjuuriaan
myöten loukkaantuneena äänekkään protestin.
Esikoinen nukkui kaksikuisena jo pitkiä öitä, ja saattoi tarpeen
vaatiessa imaista pullosta reilun annoksen korviketta jos äidiltä ei
sattunut juuri silloin tulemaan tarpeeksi maitoa. Papuusi ei pullosta
perusta, eikä tosiaan nuku öisin vieläkään juuri kauempaa kuin
kaksiviikkoisena.
Tiedän, lapset ovat erilaisia, mutta olen silti ihmeissäni.
perjantai, 14. lokakuu 2005