Kirjautuminen ja kolme klikkausta, vasta neljännellä sivulla siis
pääsee kirjoittamaan. Se on tämän Vuodatus.netin ongelma. Ärsyttää kun
muutenkin on kiven takana päästä tänne "vuodattamaan" (muksut), niin
sitten se on tehty vielä täällä palvelussakin monimutkaiseksi. Miksei
aloitussivulla voi olla suoraan "lisää uusi kirjoitus" -linkkiä?
Illat pimenevät, minä synkkenen. Yhtä varmasti kuin saapuu talvi saapuu
myös minun masennukseni. Raivostuttavaa ja turhauttavaa, mutta totta.
Takavuosina (entisessä elämässäni) olin jouluun mennessä jo melko
hajalla, mutta luulenpa että tänä vuonna ei ole niin paha olla. Ei
ollut nimittäin viime vuonnakaan, eikä sitä edellisenä, kun olin
raskaana. Silloin oli pää täynnä tulevaa elämää, ei synkkyyttä. Nyt
ovat lapset maailmassa ja pitävät minut kiireisenä. Ehkä se masennuskin
häviäisi taka-alalle, kun tarpeeksi touhuaa.
On syksyssä
jotain lohdullistakin. Pimeät illat, kaakaomuki ja sitä rataa.
Toisinaan pimeys on turvallista. Se käärii sisäänsä, suojelee ja
piilottaa katseilta. Kuvitelkaa rauhallinen syysilta, maatuvien lehtien
kostea tuoksu, istukaa puiston penkille ja sulkekaa silmänne.
Hengittäkää syvään. Ei kuulu muita ääniä kuin tuulen kahina
lehtikasoissa ja lehtien rippeissä puissa, tai kaukainen auton suhahdus
keskellä pimeää. Kun lumi on satanut kaikki äänet vaimenevat
entisestään, ja tuntuu että penkille voisi nukahtaa, piilossa
maailmalta.
Silti on mukava avata silmät ja nähdä ikkunoissa valo, ihmisten tekevän ilta-askareitaan. Tarkkailla muita.
Mutta kotiin pitää kiiruhtaa ennenkuin kylmä hiipii takin sisään, sillä
pian tulee toinen ajatus: tänne voisi kadota, hukkua, eikä kukaan jäisi
kaipaamaan. Rauhan jälkeen tulevat raskaat ajatukset jotka naulitsevat
paikoilleen ellei kiiruhda katuvalojen valopiiriin.
Minun mielialaani kuvaa hyvin lause, joka löytyy omistamastani t-paidasta: "Pukeudun mustaan kunnes löydän jotain tummempaa."
tiistai, 27. syyskuu 2005