Piti palata vielä yösydännä tänne, kun sain kehuja blogini ulkonäöstä.
Taustakuvan tekijä löytyy tuolta sivun oikeasta laidasta, kannattaa
vierailla, sieltä löytyy uskomattomia kuvia! Tähän nimenomaiseen kuvaan
olen rakastunut: tuo neito ratsuineen kutsuu minua luokseen joka kerta
kun katson häntä.
"Kerro minulle ketkä ovat ystäviäsi, niin minä kerron sinulle millainen
olet." Kun olen lukenut muita blogeja, olen totisesti kasvanut siinä
samalla. Otsikon "muodonmuutokset" viittaa juuri siihen: olen löytänyt
itsestäni puolia joiden luulin iäksi unohtuneen. Minä elän, sittenkin.
Eli lainausta muokatakseni: nettiystäväni ovat herättäneet minussa
niitä puoliani joiden luulin jo unohtuneen.
Jälkiviisaus on syntiä, mutta aion syventyä siihen hetkisen verran.
Ne, jotka tuntevat minut henkilökohtaisesti, tietävät että entisen ja
nykyisen elämäni välillä on maailman kokoinen ero. Muutamat
jälkiviisaat ystäväni ovat sanoneet, että he tiesivät entisen elämäni
olevan minulle väärä. Niin kai tiesin minäkin, mutta liian myöhään. En
voi silti sanoa että entinen elämäni olisi ollut huono, se oli vain
erilainen ja sopimaton minulle. Ja itse asiassa se oli sopimaton myös
silloiselle kumppanillenikin, ja uskon että tätä nykyä hänkin myöntää
sen. Olen myös varma siitä, että se oli pakko elää, muuten en olisi se
ihminen joka olen nyt: en siis kadu sitä että olen elänyt kuten olen
elänyt.
Entinen elämäni edustaa kuitenkin minulle eräänlaista
pysähtyneisyyden aikaa. Tahtomattaan ex-kumppanini osaltaan sai aikaan
sen, etten toteuttanut ainuttakaan luovaa puolta itsestäni, vahvistin
vain negatiivisia ja kyynisiä puoliani. Money talks, häntä mukaillen.
Nyt olen suhteessa joka edustaa irtautumista porvarillisesta
päiväjärjestyksestä, mutta samalla antaa pehmeän perheen ja ehdottoman
tuen ja uskollisuuden. Ihmiselle, jolle arkirutiineihin kangistuminen
on kauhistus, tämä suhde on lahja.
Teinityttönä muistan
jotain typerää lehteä lukiessani ajatelleeni, että minä en varmaan
ikinä päädy kenenkään "tavallisen ja turvallisen" ihmisen kainaloon,
vaan valitsen kumppanikseni jonkun muusikonplantun tahi muun sellaisen,
koska taipuminen "taviksiin" oli minulle jo silloin mahdotonta. Hain
aina ne suhteet joissa oli eniten myrskyä ja vähiten turvaa.
Nyt olen oikeastaan täsmälleen siinä tilanteessa kuin teininä itselleni
ennustin, ja onpahan vaan aika mielenkiintoista katsoa mihin tämä
johtaa!
keskiviikko, 21. syyskuu 2005