Piti palata vielä yösydännä tänne, kun sain kehuja blogini ulkonäöstä. Taustakuvan tekijä löytyy tuolta sivun oikeasta laidasta, kannattaa vierailla, sieltä löytyy uskomattomia kuvia! Tähän nimenomaiseen kuvaan olen rakastunut: tuo neito ratsuineen kutsuu minua luokseen joka kerta kun katson häntä.

"Kerro minulle ketkä ovat ystäviäsi, niin minä kerron sinulle millainen olet." Kun olen lukenut muita blogeja, olen totisesti kasvanut siinä samalla. Otsikon "muodonmuutokset" viittaa juuri siihen: olen löytänyt itsestäni puolia joiden luulin iäksi unohtuneen. Minä elän, sittenkin. Eli lainausta muokatakseni: nettiystäväni ovat herättäneet minussa niitä puoliani joiden luulin jo unohtuneen.

Jälkiviisaus on syntiä, mutta aion syventyä siihen hetkisen verran.

Ne, jotka tuntevat minut henkilökohtaisesti, tietävät että entisen ja nykyisen elämäni välillä on maailman kokoinen ero. Muutamat jälkiviisaat ystäväni ovat sanoneet, että he tiesivät entisen elämäni olevan minulle väärä. Niin kai tiesin minäkin, mutta liian myöhään. En voi silti sanoa että entinen elämäni olisi ollut huono, se oli vain erilainen ja sopimaton minulle. Ja itse asiassa se oli sopimaton myös silloiselle kumppanillenikin, ja uskon että tätä nykyä hänkin myöntää sen. Olen myös varma siitä, että se oli pakko elää, muuten en olisi se ihminen joka olen nyt: en siis kadu sitä että olen elänyt kuten olen elänyt.

Entinen elämäni edustaa kuitenkin minulle eräänlaista pysähtyneisyyden aikaa. Tahtomattaan ex-kumppanini osaltaan sai aikaan sen, etten toteuttanut ainuttakaan luovaa puolta itsestäni, vahvistin vain negatiivisia ja kyynisiä puoliani. Money talks, häntä mukaillen. Nyt olen suhteessa joka edustaa irtautumista porvarillisesta päiväjärjestyksestä, mutta samalla antaa pehmeän perheen ja ehdottoman tuen ja uskollisuuden. Ihmiselle, jolle arkirutiineihin kangistuminen on kauhistus, tämä suhde on lahja.

Teinityttönä muistan jotain typerää lehteä lukiessani ajatelleeni, että minä en varmaan ikinä päädy kenenkään "tavallisen ja turvallisen" ihmisen kainaloon, vaan valitsen kumppanikseni jonkun muusikonplantun tahi muun sellaisen, koska taipuminen "taviksiin" oli minulle jo silloin mahdotonta. Hain aina ne suhteet joissa oli eniten myrskyä ja vähiten turvaa.

Nyt olen oikeastaan täsmälleen siinä tilanteessa kuin teininä itselleni ennustin, ja onpahan vaan aika mielenkiintoista katsoa mihin tämä johtaa!