Nyt ei jaksaisi kirjoittaa. Yritän.

Hengissä olen, hädintuskin, ja todennäköisesti olen huomennakin. Onneksi huomiseksi on mielialaa kohottavaa toimintaa: tuttavan häät. Esikoinen menee mummolaan ja poju lähtee mukaan juhlimaan.

Aikaisin kotiin siis. Mutta on kiva päästä vähän tuulettumaan. Seinät alkavat taas kaatua päälle. Olen tottunut kulkemaan omaa tietäni, miten haluan ja milloin haluan, ja perhe-elämä - vaikka rakastankin sitä - on minulle vielä uutta, rasittavaa ja jopa ahdistavaa. Paljon sopeutumista.

Bilettämisestä ei ole vaikea luopua, vaan siitä tietoisuudesta että voi lähteä milloin vaan. Nuoruuden turhamaisuudet kuolevat hitaasti.