Nyt ei jaksaisi kirjoittaa. Yritän.
Hengissä olen,
hädintuskin, ja todennäköisesti olen huomennakin. Onneksi huomiseksi on
mielialaa kohottavaa toimintaa: tuttavan häät. Esikoinen menee
mummolaan ja poju lähtee mukaan juhlimaan.
Aikaisin kotiin
siis. Mutta on kiva päästä vähän tuulettumaan. Seinät alkavat taas
kaatua päälle. Olen tottunut kulkemaan omaa tietäni, miten haluan ja
milloin haluan, ja perhe-elämä - vaikka rakastankin sitä - on minulle
vielä uutta, rasittavaa ja jopa ahdistavaa. Paljon sopeutumista.
Bilettämisestä ei ole vaikea luopua, vaan siitä tietoisuudesta että voi
lähteä milloin vaan. Nuoruuden turhamaisuudet kuolevat hitaasti.
lauantai, 1. lokakuu 2005